lauantai 17. elokuuta 2013

Kelmin neljäs viikko

Alkuviikko oli mulla vapaata töistä, joten ehdittiin lähteä vierailemaan rautatieasemalle. Nähtiin junia, kuultiin kuulutuksia ja käveltiin rappusia sekä metalliritilöitä pitkin. Kaikki oli Kelmin mielestä vähintäänkin so last season, niin lunkisti se kaiken vastaantulevan otti ja oli jälleen kuin kotonaan :) Muuten arjessa on opeteltu, ettei Kaaoksessa saa roikkua - sitä se nimittäin tekisi mielellään varmaan vuorokauden ympäri. Kaakku jotenkin lamaantuu, kun Kelmi lyöttäytyy roikkumaan siihen, joten minä päätin puuttua asiaan ja komentaa Kelmiä. Vähän outoa sinänsä, koska muissa tilanteissa Kaakku kyllä näyttää kaapin paikan pienemälleen. Viikon aikana keskusteltiin myös siitä, että ääntä ei pidetä kun katsotaan toisten treenejä. Tämä oli hieman vaikeaa, ja luulen ettei kaikkea keskustelua aiheen tiimoilta ole vielä käyty... Sisäsiisteys on aika hyvällä mallilla (kop kop), muistaakseni pariin viikkoon se ei ole tehnyt sisälle mitään. Päivät se oli mulla mukana töissä: kahvi- ja ruokkistauon se pääsi hengaamaan kahvihuoneeseen ihmisten paapottavaksi ja muuten se vietti aikansa häkissä asuntolassa. Hyvin tuntui kotiutuneen sinnekin: aina asutolan ovelta se suunnisti häkilleen ja pötkähti sinne nukkumaan :)


Treenirintamalla tottiksissa on jatkettu samoja juttuja kuin tähänkin asti. Eniten tällä viikolla keskityttiin paikkaoloon istuen, tämä on haastavaa heh heh...! Viisi sekuntia Kelmi pysyy tällä hetkellä :D No ei vais, kyllä se tästä lähtee. Tekee kyllä hyvää Kelminaattorille välillä harjoitella malttamaankin. Targetia otettiin tehokuuri sisällä, ja niin se alkoi toimimaan paremmin ulkonakin :) Leikkiminen sujuu sisällä rrraivolla, jotenkin se on ulkona vähemmän intensiivinen. Tiedä sitten mistä johtuu, hyvin se toki leikkii ulkonakin mutta ei tosiaan samalla intensiivisyydellä. Ikä tehnee tehtävänsä tässäkin asiassa.

Hakumetsäänkin ehdittiin pari kertaa! Tiistaina Miekkiössä tein vähän turhan vaikeaa ensin alkuun, eli Kelmin saatua hajun mm:stä pakitin sitä turhan paljon eikä penne tiennyt mitä siltä halusin. Riikan (kiitos!) ohjeilla helpotettiin, ja heti hajun saatuaan päästin remmistä irti ja annoin Kelmin rynnätä palkalle mm:n luokse. Näitä jatkettiin sitten perjantaina Kukonkoivussa ja hienosti penne pelitti :))

Maalimies löytyi pressun alta!

Tarkemmin katsottuna sieltä löytyi Riikka :)

Labbikset odottaa vuoroaan Kukonkoivussa.


Ja niin alkoi sitten myös hartaasti odotettu LOMA!!! Seuraavat kolme viikkoa ehditään seikkailla ties missä :))





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti