sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Hallitreenit Korkeavireellä

Jes, vihdoin treeneihin! Varattiin halli pessimistiporukan kanssa Korkeavireeltä. Kaaos teki voittajaluokan setin, muistelin että viimeksi se on treenannut hieman yli kaksi viikkoa sitten Heinolan hallissa tehden voittajaluokan setin. Tai no lauantai-iltana kotona sisällä yksi tunnari ja vähän kaukoja, mutta varsinaisista treeneistä vierähti siis hyvä tovi. Kaakku oli alkuverkassa ihan ok tuntuinen, vähän ehkä hermostunut?


  • Seuruu: Tässä aika alussa kuului toisten ohjaajien komentoja omille koirilleen, jotka selvästi paineisti Kaakkua. Painoi ja poikitti jonkin verran, kerran oikealle käännöksessä jätättikin. Eli ei mitään parasta Kaakun seuruuta.
  • Liik.istu: OK.
  • Luoksari: Tämä oli hyvä! Jopa Riikka ihmetteli :D
  • Ruutu: Lähti lujaa kohti luoksarin alkumerkkiä ja pysähtyi sinne. Uudella käskyllä korjasi hyvin ruutuun, hyvä Kaakku! Tokalla käskyllä maahan ja sivulle tuli väärälle puolelle.
  • Metsku: Palautti ravilla, muuten OK.
  • Hyppynouto: OK.
  • Tunnari: Lähti OK, haisteli mutta lähti kapuloita pois ja lopulta toi maassa kentän laidalla lojuneen metskun. Laitoin rauhassa uudestaan kapuloille, taas haisteli pitkään ja lähti välillä poiskin. Lopulta toi oman viereisen. Jatkettiin välittämättä kaukoihin, Kaakku oli kuitenkin suht iloinen.
  • Kaukot: Nousi vähän hitaasti istumaan ja seisomiseen sitten pari käskyä, loput OK.
Paineistui koko suorituksen ajan muiden ohjaajien äänistä, mutta on se silti mennyt eteenpäin että kykeni tekemään monta juttua :) Virheet siellä täällä lähtenee taas treenaamalla. Tunnari ei vaan vielä kanna noin vaikeissa paikoissa, se on Kaakulle ehkä vaikein liike tällä hetkellä. Palkkauksen lomassa vielä yksi luoksari läpi, se OK.

Kelmi teki omalla vuorollaan pari noudon nostoa, seuruuta, paikkaistumista sekä luoksarin - ja oli SUPER :))) Tulipa hyvä mieli myös sen kanssa puuhailusta.

Treenien jälkeen päivä jatkui metsälenkillä, juoruilla ja kahvilla kera Riikan & bc:iden - KIITOS seurasta taas!

1 kommentti:

  1. Kiitos itellesi mukavasta aamupäivästä! :)
    ...toivottavasti Kelmi ei ollu ihan traumatisoitunu, kun Wiu sille kiukustui... :/
    Isin prinsessakin joutui nyt pienelle "kurikuurille", tai lähinnä koiraksi koiran paikalle (katotaa muuttaako se yhtään käytöstä). Varmaan kyllä alkuun aika outoa, kun on kuitenkin saanut olla prinsessana :D

    VastaaPoista