sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tauon jälkeen tottiskentällä ja lisää jälkeä

Pitkästä aikaa käytiin perjantaina tottistelemassa kentällä! Pari kertaa tässä Skegun jalan kuntoutuksen aikana olen tehnyt sen kanssa sisällä tottista ja siinä on meinannut seinät kaatua :D Sen verran riemua narupallo on aiheuttanut. Ennen kenttätreenejä tehtiin puolentoista tunnin metsälenkki, oli ainakin varmasti lihakset lämpiminä. Ilma oli myös aika lämmin, +20 astetta. Skegulla lenkki ei paljon tassuissa painanut kun sen tajusi pääsevänsä treenaamaan. Tehtiin ensin noutoa, ihan sairaan hienoja <3 Yksi luoksari, jossa juoksi tosi lujaa, palkka vauhdista. Sitten oli tarkoitus tehdä pari noudon luovutusta kisakapulalla, mutta tämä meni vähän jankkaamiseksi: Skegu jäi kauas, teki hitaasti ja pudotteli kapulaa. Aika kuraa siis. Sillä oli varmaan kyllä jano, mutta silti ihan luokatonta toimintaa. Annoin sen vetää kapulaa että sain otteen tiukemmaksi ja sitten pari suht kelvollista luovutusta. En ymmärrä miten on niin vaikeaa opettaa noudon luovutusta eteen tulevalle koiralle??! En vaan osaa.

Lauantaina illalla sisällä lisää kapulan luovutusta ja oli kyllä eilistä parempi. No siihen ei kyllä paljon vaadittu, heh :D No ei kun yritin nyt oikein keskittyä siihen että olen varmasti selkeä koiralle ja kriteeri on sille selvä; kas kummaa kun toimi paremmin!

Lenkillä viilentymässä.


Sunnuntaina mentiin jäljestämään Viitailaan. Jäljellä pituutta about 800 metriä, 4 keppiä ja ikää 45 minuuttia. Oli taas lähes tulkoon kuumat olosuhteet, +23 astetta... Jana oli tänään tosi hyvä! Eka ja toka keppi nousivat hyvin ja jäljestys oli vauhdikasta mutta tarkkaa. Päästiin hiekkakuopalle, kun jostain sinkosi rusakko liikkeelle. Skegu rekisteröi tämän mutta ei lähtenyt ryysimään perään. Yritti kuitenkin lähteä hetken päästä rusakon jälkeä, joten sain loistavan tilaisuuden puuttua nyt tähän riistan jäljen ajoon. Kielsin, ja Skegu vaihtoi kuin vaihtoikin omaan jälkeen ja päästiin hiekkakuopan läpi. Sinne jäi siis yksi keppi. No siellä kuopan toisella reunalla Skegu vaihtoi sitten uudestaan rusakon jälkeen ja kielsin jälleen, jolloin se lähti ajamaan paluuperää hiekkakuoppaan alas. Edelleen se meni kepistä yli ja alkoi haahuilla. Lähetin uudestaan oikeaan suuntaan ja nyt nousi keppi. Palkan jälkeen matka jatkui jotenkin tosi nihkeästi, Skegu kävi viilentymässä vesilätäkössä ja haahuili jonnekin mutta ei kyllä jäljestänyt kunnolla. Odotti varmaan taas minulta ohjeita; harmittaa aina puuttua koiran jäljestämiseen kun se heti alkaa sitten kysellä, mutta ei kai sen pitäisi antaa riistan jälkeäkään ajaa? Lopulta se sai kiinni uudestaan jäljestä ja meni varmasti vikalle kepille jonka myös varmasti nosti :) Keppisaldo 4/4 tänään.

Se on KESÄ nyt!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti