lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kelmin eka viikko

Laitetaas muistiin, mitä kaikkea ollaan ekan viikon aikana touhuttu. He hee, lueskelin meidän vanhaa blogia Kaakun pentuajoilta, ja kummasti ne tekstit toi vertaistukea asiassa jos toisessakin :)

Treenijutuista (voiko jo käyttää sanaa "treeni"??) ollaan tehty seuraamista, istumista, metalli- ja puunoutoa sekä vähän maahanmenoa ja eteenistumista. Hui kun tuntuu kirjoitettuna paljolta. Mutta Kelmi keksii aika äkkiä mitä siltä haluan, joten haasteita on tippunut sitten siihen tahtiin. Seuruuta se tekee aika kivasti, tehdään siis samalla tyylillä entä Kaakunkin kanssa eli malien opeilla. Istuminen on kaikkein pisimmällä, sen se tekee 90% aina. Maahanmeno on ihan alussa, eteen se tulee istumaan namin perässä melkoisen mukavasti. Molemmat noutojutut on POP, jopa niin paljon että taidetaan nyt vähän rajoittaa näitä ensi viikolla... Lisäksi ollaan leikitty paljon, Kelmi taistelee narulelusta kuin mikäkin terrieri :D Pallot on myös kivoja.

Muussa elämässä Wimppu on opettanut sille ahkerasti koirankieltä ja ollut esimerkkinä. Tänään viimeksi Kelmi sai opetuksen, ettei Wimpun luuta ole syytä mennä -edes- koskemaan.

Yksin Keme jää hyvin, sinne se pötkähtää häkkiinsä ja heräilee kun tulen töistä. Tosin nythän olen tehnyt puolta päivää, katsotaan sitten kun päivät venyy normaalimittaisiksi. Mutta ylipäänsä se rauhottuu hyvin häkkiinsä. Ruoka maistuu, aito labradori siis. Pissaa tulee... :P Kaikki omaan häkkiin paperille kuitenkin tähän mennessä. Tänään oli eka kerta yksinollessa, kun oli säilynyt kuivana mun käydessä kaupassa (n. pari tuntia).

Mitäs vielä. Joku päivä käytiin MustiMirrissä ja Kelmi oli oma itsensä eli erittäin reipas. Ja ihmiset tykkäsivät :) Mustikoita ollaan käyty keräämässä myös, metsässäkin se on kuin kotonaan.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kelmi saapui!

Kevään aikana syntyi päätös, että Kaaos jää kotikoiraksi ja harrastelee todella vain omaksi huvikseen. Samalla olin tienhaarassa, että jatkanko koiraharrastusta ja otan uuden pennun, vai jätänkö harrastelut vähemmälle tästä edespäin.. Mietinnän tuloksena löysin itseni labradorien pentuvälitystä selaamasta, ja asioiden lähdettyä vauhtiin päätyi kotiin lopulta Kelmi :) Niitä on nyt siis kolme, huh!

Kelmi on ollut alusta asti reipas ja hyvin äänekäs. Ääni on näiden sen täällä viettämien muutamien päivien aikana jo tasoittunut huomattavasti ja karjunta loppunut oikeastaan kokonaan. Mitään se ei tunnu pelkäävän, leluilla leikkii kuin terrieri ja juoksee kuin pieni gepardi. Omaan häkkiin se alkaa olla aika mukavasti kotiutunut ja rauhoittuu sinne melko pian häkin oven sulkemisen jälkeen. Kaikinpuolin jotenkin hyvin samantyylinen mitä Wiimu oli pentuna, ei siis pelkästään ulkonäkönsä puolesta :)

Pissaa ja revittyjä sanomalehtiä tietysti riittää, niiden osalta tää pentuaika ei ole mun suosikkiaikaani. No jospa ei sitten muutamaan vuoteen tarvitse tätä osuutta taas ahkeroida. Tässä huomaa ehkä selvimmän eron Kaaoksen ja labradorien välillä: Kaakkuhan ei tehnyt häkkiinsä ikinä mitään tarpeita, labbikset taas tuntuu vuotavan lähes koko ajan. Jossain se barbetikin hakkaa noutajat :D

Kaakku viettää rentoa lomaa Kuopiossa tällä hetkellä. Sillä oli  parturi ja se jäi samalle reissulle suunnitellusti lomailemaan. Oikeastaan hyvä näin, koska se ahdistui Kelmistä aika paljon eikä tiennyt miten päin olisi ollut. Jopa ruuat jäi kuppiin. Tietysti se totuttelu on edessä nyt sitten vielä, mutta eiköhän se siitä. Koti tuntuu jotenkin tyhjältä ilman Kaakkua :')

Wimppu on ottanut pennusta opetusvastuun. Ne on jokseenkin mainio pari erityisesti ulkoillessaan!

Välissä 12 vuotta viisautta.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kaaos jalostuskatselmuksessa

Tämän vuoden barbetleiriä vietettiin 12.-14.7 Sastamalassa Koiviston Kestikievarissa, ja samalla järjestettiin barbetien ensimmäinen jalostuskatselmus. Wimppu jäi kotiin iskän vahdittavaksi ja me Kaakun kanssa suunnattiin leirille perjantai-iltana. Paikka oli ihan mukava ja huoneet inhimilliset koirapaikaksi :)

Lauantaiaamuna arvottiin katselmuksen arvostelujärjestys, ja Kaakku sai lauantain viimeisen koiran vuoron. Meillä oli siis rutkasti aikaa, ja niinpä tarjolla olleista mejästä, taipparitreenistä ja spme-treeneistä valittiin jälkimmäinen vaihtoehto. Treeniseuraksi saatiin Paula & Mistral sekä Juha & Meru. Etukäteen ajattelin treenien olevan Kaakulle turhan haastavia, mutta aikas hyvin se niistä selviytyi. Ekana treeninä oli noutajapuoleltakin tuttu "damikasa", jossa tien päässä oli kymmenen damia ja jokainen koira vuorollaan pääsi noutamaan niistä yhden. Tässä Kaakku olisi saanut ottaa nopeammin ylös ekan kohdalle osuneen damin eikä valita kasalla. Palautuksen palkaksi se sai repiä damia, ohoh :D Toka treeni tehtiin pareittain: Kaakulle heitettiin ensin dami lähelle, ja sen jälkeen Mistralille/Merulle kauemmas. Kaakku sai noutaa ensin ja pari sitten. Tässä se oli aika pätevä! Lopuksi kokeiltiin sokkonoutoa tavilla - alueella oli niitä kaksi, jotka molemmat Kaakku löysi mutta joista kumpaakaan se ei tuonut... Tavallisesta markkeerauksesta nosti sitten.
Kaaos pääsi myös pinkomaan hakua metsään, pisteet siitä ettei itse metsästänyt mitään tirppoja.

Illalla meillä oli sitten katselmus, jossa arvioijana oli Markku Santamäki. Ulkomuoto-osuudessa Kaakku todettiin passeliksi, joskin pieneksi barbetiksi. Tosin tarpeeksi isoja barbeteja taisi koko joukosta olla vain kaksi? Väri herätti hieman kummastusta, papereihin tuli merkintä "hiekka valkoisin merkein". Onko siinä nyt sitten valkoista? :D Käyttäytymisosiossa Kaakku leikki normaalisti sekä mun että Markku-sedän kanssa, samaten se nouti damin ja riistakapulan. Mietin pitkään, otanko Kaakulle ampumisen starttarilla ja päätin lopulta kokeilla. Ampumisen aikana me käveltiin sellaisen avoinna olleen riihen edestä, ja molemmat laukaukset kuullessaan Kaakku yritti sännätä sisään riiheen. Oikeastaan sen pahemmin se ei reagoinut, helpostusta toi tietysti se ettei tarvinnut pysähtyä. Ampumisesta jatkettiin suoraan metsään lenkille, jossa se palautui yllättävän nopeasti ja hyvin. Katselmuksen vika osuus oli koiran toimiminen muiden koirien läsnäollessa: lelun nouto ja sillä leikkimistä. No näissä ei ollut mitään kummallisuuksia Kaakun osalta :)
Arvion voi kokonaisuudessaan lukea Barbet Finlandin nettisivuilta www.barbet.fi
Myöhään illalla käytiin vielä vähän tokoilemassa, Kaakku kiisi ruutua ja teki seuruuta.

Sunnuntaina katselin muutaman koiran arvioinnin kunnes oli aika suunnata kotimatkalle. Viikonloppu meni nopeasti ja oli mielenkiintoista olla katselmuksessa mukana. Toki myöskään missään muualla ei näe muita barbeteja yhtä paljon samanaikaisesti kuin leirillä, joten sekin on aina ihan virkistävää.